Tuomo

Tervetuloa kotisivuilleni!

Tietoa minusta

Teen pienempiä ja isompia tilaustöitä pianolla, runojen ja pianon kanssa yhdistettynä tai runonlausuntaa soolona.

Sävellän myös musiikkia sopivaan tekstiin / sopiviin teksteihin ammattitaitoisesti.

Piano-ohjelmistoni on laaja: suomalaisesta musiikista mm. Sibelius, Kaski sekä Chopinista Rahmaninovin kuuluisaan cis-molli Preludiin

Kirja-arvostelu

Arvostelu kirjastani Avoin kosketuksen viiva, Taitotupa 2008, Iisalmen Sanomat 19.4. 2009 sunnuntaina julkaistu, kirj. vapaa toimittaja Anitta Oertel.

Tuomo Partasen runot virtaavat

Vieremällä syntynyt pianomuusikko ja vapaa kirjoittaja Tuomo Partanen (s. 1966) välittää uudessa runokirjassaan Avoin kosketuksen viiva virtaa tajunnan ja todellisuuden välille. Nopeasykliset, muutaman minuutin välein syntyneet aforismit raottavat verhoa, jonka takaiseen maailmaan lukija pienen maistelun jälkeen pääsee hyvinkin nopeasti sukeltamaan. Aforismit ja runot ovat pääosin tajunnan virtaa, viestejä kollektiivisesta tietoisuudesta. Kun Partanen on kerran avannut tulpan, pulppuavat mietelmät solkenaan, vuolaana kuin koski. Melkeinpä voi näkynä nähdä hänen hektisen, pakottavan kirjoitustyylinsä ja helpotuksensa, kun sanat vihdoin asettuvat paikoilleen paperille. Partasen avaaman verhon takana odottaa runon maailma, joka kulkee läpinäkyvänä todellisuuden rinnalla, toisella tasolla. Partanen kuvaa sitä maailmaa muun muassa runossaan, jonka hän on kirjoittanut 6. elokuuta 2008 kello 00.46 näin: " Unen läpi lipuu toinen uni niin salaperäisesti, muistaa kelmumaisen läpikuultavan suojan, erottuu toinen maailma eri tasolla." Joulukuun 21. päivä 2004 kello 12.20 kirjoitettu ajatus kiteyttää kirjan sävyn. Partanen kirjoittaa: " Hiljaisuus levittyy huoneeseen. Paperilla on vain sanat ja lauseet, jotka odottavat uloskirvoitusta ajatuspöntöstä suodatettuina tiivistyksinä, alitajunnan odottamattomat kuningasvälähdykset." Noin kolmensadan tekstin kirja on samalla päiväkirja. Tekstit on koottu neljän vuoden ajalta syyskuusta 2004 elokuuhun 2008 asti. Monista yksittäisistä ajatuksista voisi tehdä myös täyteläisemmän ja kaarevamman runon, sitoa ne yhteen ja antaa merkitys. Mutta toimivat pienet mietelmät näinkin, välipaloina tai alkupaloina. Teos on Partasen kuudes omakustanne. Partanen on Kirjoittajayhdistys Inspiksen yksi perustajajäsenistä (1993) ja jäsen 1993-2007 sekä yhdistyksen sihteeri 1993-95. Nykyisin Partanen asuu Hankasalmella. (Tuomon jälkihuomautus: olen edelleen Inspiksen jäsen vuodesta 2008 eteenpäin, kotisivuilla on vanha tieto, päiväämätön)

Runokilpailuja tiivistetysti

Lahden Runomaraton, 15.4. 2009 mennessä, tietoja löytyy internetistä.

Samuli Parosen seuran aforismikilpailu, maaliskuun loppuun 2009 asti, tiedot netistä löytyy Suomen aforismiliiton blogin kautta seuran nimellä oikean reunan listaa seuraamalla ja klikkaamalla ja seuran omilta kotisivuilta

Runo-Kaarina, runokirjan käsikirjoituskilpailu 15.5. 2009 asti, tiedot löytyy netistä.

Lausunnan ohjelmistoa:

Leinon Helkavirsiä, Nocturne, Risto Rasa, Eeva-Liisa Manner, Anne Hänninen, Helvi Juvonen mm.

Lausunta- ja piano-ohjelma: "Pehmeästi kuin" Risto Rasan runoihin:

Lisätietoa sivupalkin linkissä "Risto Rasa"

Kirkkoesitys "Tuhat vuotta kuin kipinä kädellä"

Kirkkoesitys "Tuhat vuotta kuin kipinä kädellä" suunniteltuna osin uudistetulla ohjelmaidealla, esitetään tiloissa, missä on urut ja piano/flyygeli tai Tuomon omana lausuntaversiona pianon kanssa. Runot ovat Eino Leinolta Helkavirsien ensimmäisestä sarjasta Luojan leipä, Hymni tulelle ja Nocturne (Ruislinnun laulu korvissani...), Mikael Agricolan puhutteleva Rukous, Niilo Rauhalan upeita runoja valikoima (esityksen nimi runosta Maa on täynnä hiekkaa ja tuhkaa), Helvi Juvosta (Armo ja Pohjajäätä), keskisuomalaisten harrastajakirjoittajien upeita runokuvia valikoima, Anne Hännisen koskettavia ja upeita runoja sarja!, Lassi Nummi, Timo K. Mukka ja kirjoittamani runo mummin ja minun viimeisestä kohtaamisesta terveyskeskuksen kappelissa Pyhäsalmessa heinäkuussa 2001. Esityksessä on upeita runoja höystettynä taiten valitulla musiikilla mm. Buxtehude, Clérambault, Merikannot, Fauré ja Grieg. Urkutaiteilijana on oululainen ystäväni Markus Vaara. Esityksen pituus on n. 45-50 minuuttia. Tiedustelut ja tilaukset ohjelmasta sähköpostitse tai puhelimitse Tuomon kautta!

KIRKKOKONSERTTINI OHJELMA PIANOLLE:

J. S. Bach: Preludi nro 1 C-duuri BWV 846 (DWK I)
Joseph Haydn: Pianosonaatista nro 12 II osasta Menuetin Trio-osa a-molli
J. S. Bach: Preludi nro 22 b-molli BWV 867 (DWK I)
Tommaso Albinoni-Remo Giazotto: Adagio g-molli
Johannes Brahms: Intermezzo op. 118 nro 2 A-duuri
Gabriel Fauré: Unelman jälkeen (pianosovitus Fauré´n laulusta, sovitusversio A. Luzzatti)
Ludwig van Beethoven: Kuutamosonaatista op. 27 nro 2 cis-molli I osa Adagio sostenuto
Jean Sibelius: Valse triste op. 44 e-molli
                   Kehtolaulu op. 40 nro 5 D-duuri
Frank Martin: Preludi I (Grave), 8 Preludin sarjasta pianolle (omistettu pianisti Dinu Lipattille)

Ohjelman pituus n. 40-45 minuuttia (ohjelma puolivälissä voi olla pieni tauko tai väliaika Brahmsin Intermezzon jälkeen)

Tuomo Partanen, piano

Huom. ohjelma sisältää ainoastaan kaunista pianomusiikkia ei lainkaan lainkaan laulettuja lauluja PAITSI SOVITUKSEN FAURÉ´N TUNNETUIMMASTA LAULUSTA.
Korostan, että tätä ohjelmaa voin soittaa KIRKOSSA, SEURAKUNTATALOSSA JA MUUSSAKIN TILASSA, missä on flyygeli tai piano. KIRKKOKONSERTIN OHJELMA on laadittu siten, että SE SOPII KENELLE TAHANSA Kuunneltavaksi ja Kosketettavaksi PIENELLE TAI ISOLLE KUULIJAKUNNALLE. FRANK MARTIN on sveitsiläinen säveltäjä, joka sävelsi 8 Preludin sarjansa vuonna 1948, omisti jo nuorena kuolleelle mestaripianisti Dinu Lipattille. I Preludi on voimakkaita korostuksia sisältävä teos, joka keskijaksossa muuttuu rukoukseksi. Valitsemani ohjelman musiikki on TODELLA INTENSIIVISTÄ JA KOSKETTAVAA kuten voi havaita ylläolevasta ohjelmalistasta ESIMERKIKSI ALBINONI-GIAZOTTON ADAGIO, BEETHOVENIN KUUTAMOSONAATIN I OSA, SIBELIUKSEN VALSE TRISTE JA BACHIN C-DUURI PRELUDI.

Tekstikokoelma

Minulta voi ostaa uutuusomakustannekirjaa Avoin kosketuksen viiva, kirjan hinta on 12 € + postituskulut. Kirja sisältää aforismeja, runoja ja on myös päiväkirja. Tekstejä on lähes 300 kappaletta, kirjassa on 90 sivua (sisällysluettelo ja sanaselityksiä viimeisillä sivuilla). Kirja on 6. omakustanteeni. Tekstit ovat koottu melkein 4 vuoden ajalta elokuuhun 2008 asti.

Tuomon uutta omakustannusjulkaisua Avoin kosketuksen viiva on saatavilla käsityö -ja matkamuistokauppa Karteenista Hankasalmen kirkonkylällä, kaupasta voi ostaa myös muita hankasalmelaisia kirjallisia julkaisuja ja hankasalmelaisia käsityötuotteita. Tuomon kirjan hinta on 13,50 €.

-----------------------------

Oululaisen kirjoittaja-ohjaaja Pirkko Böhm-Sallamon luonnehdinta kirjastani Avoin kosketuksen viiva 13.12. 2008 lauantaina Pyhäjärvellä kirjoittajaryhmän kokoontumisessa:
 
"HARVINAINEN KIRJAJULKAISU KOOTTUNA AFORISMEJA PÄIVÄKIRJAN MUOTOON."  Kirja on täysin omakustannusjulkaisu, tekstejä on 74 sivua kuvituksen kera. "TUOMOLLA ON OMA TYYLINSÄ KIRJOITTAA PIENIÄ TEKSTEJÄ JA AJATUKSIA." "HÄN KEHITTYY VUOSI VUODELTA LISÄÄ TEKSTEISSÄÄN." Viikkoa ennen joulua tätä kirjaa 2008 meni kaupaksi 7 kappaletta kahden päivän aikana, yksi postitettuna. Kirjoittavalle ja lukevalle ihmiselle lukemisen arvoinen kirja kirjoittamisesta ja luovuudesta. Avoin kosketuksen viiva-kirjasta on ainoastaan otettu pieniä otospainoksia loppuvuodesta 2008!

Omien runojeni esitys pianomusiikin kanssa - "Olen taivaanvärinen"

"Rakkaus on ilo joka ei tukahduta. Onni, sädehtivin sävyin. Sitä ei voi kirjoittaa hienostunein kalligrafisin merkein. Se on elettävä läpi, myrskykellon lailla."

Matinean lopuksi Tuomo Partanen saikin kiitosta omasta työstään lausujana, soittajana sekä koskettajana.

Yksi lause voi tuoda tuhansia merkityksiä ja ideoita. Sanat jatkuvat kuulijan ajatuksiin, liikkuen eteenpäin oivallusten muodossa ja kasvaen merkityksen painosta. Elämä tosiaan on energiaa joka virtaa.

Pyhäjärven Sanomat - Annika Rapo (heinäkuu 2006)

Yhteystiedot

Tuomo Partanen
Kääköntie 3 A 6
41520 Hankasalmi

Puhelin: 040-7718074
e-mail: tuomo@tuomopartanen.com